Haapamäki Racing


ValUa Talviralli


ValUa talviralli 19.1.2008

Jännittäminen aloitettiin jo hyvissä ajoin viikon alussa. Tallilla paiskittiin töitä usean teamiläisen voimin ja olihan escortti kärryllä jo torstaina. Vielä viimeiset tarkistukset ja huoltokamojen pakkaukset ennen lähtöä. Perjantaina puolen päivän jälkeen lähti transitti kärry perässä kohti Kouvolaa. Perjantaina oli mahdollisuus käydä ilmoittautumassa ja katsastamassa. Ilmoittautuminen onnistui hyvin ja kaikki tarvittavat paperit olivat mukana. Sitten vaan Henkka autoon ja katsastamaan. Escortti läpäisi sen hienosti eikä tullut mitään sanottavaa.
Majoitusvastaava Heli oli varannut meille huoneet Kouvolasta, joten saimme aamulla nukkua pidempää...Tai siis ne nukkuivat jotka jännitykseltä siihen kykenivät.

Lauantaiaamu valkeni jännityksen merkeissä. Juttua ei lentänyt ilmassa samaan malliin kuin edelliseä iltana. Tukevan aamupalan jälkeen lähdimme kilpailukeskukseen. Siellä alkoi odottelu...ja odottelu. Aikakortin ja tiekirjan saimme tuntia ennen lähtöä. Tässä vaiheessa oli yksi huoltomiehemme käyttänyt hotelli helpotuksen palveluita useasti, mutta onneksi se oli siellä ilmaista =)

Vihdoin koitti lähdön hetki. Huoltomiehiltä onnentoivotukset ja menoksi. Lähtökorokkeella Henkka vastaili kysymyksiin omalla tyypillisellä tavallaan...Lyhyesti! Sitten vaan ensimmäiselle siirtymälle kohti ensimmäisen rallin ensimmäistä EK:ta. Taisi onnetar hyljätä meidät jo ennen rallin varsinaista alkua...Henkka huomasi vaihdelaatikon hajonneen. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että tässäkö tämä oli?
Päätimme kuitenkin tekniikkaviasta huolimatta lähteä kisaan mukaan. Niistä ajetuista kilometreistä saisimme monta hyvää testikilometriä. En ollut kuitenkaan päässyt Henkan kanssa yhtään testaamaan, joten varmasti jokainen voi kuvitella sen jännityksen määrän.

EK 1
Tuli meidän vuoro ajaa lähtöpaikalla vai pitäisikö sanoa lähtökuoppaan. Mahtoikohan escortista näkyä edes takavaloja? Viimeinen minuutti oli pitkä ja tuntui ettei valot vaihtunut laisinkaan. Sitten valot sammuivat ja ei kun menoksi. Huomasimme heti, että pätkä oli todella huonossa kunnossa. Spoorit olivat varmasti yli puolen säären. Ykkönen tuli tosi hyvin, vaikka kaikissa tiukoissa mutkissa henkka joutui potkimaan vauhtia lisää kytkimellä. Ensimmäinen EK takana ja auto pysyi tiellä eikä yhtään tappelua...Alkoi hyvin =)

EK 2
Vielä yksi EK ja sitten huoltoon. Kakkonen olikin melkein 30km pitkä. Onneksi tämä pätkä oli hieman paremmassa kunnossa. Ajo alkoi sujua paremmin ja Henkka tuli sinuiksi niin escortin kuin tienkin kanssa. Aikaa menetettiin vain laatikon takia. Maalissa aikakorttiin aika ja menoksi huoltoon.
Ilmoitimme jo ennen ykköselle menoa huoltoon laatikko viasta, joten siellä tiedettiin mitä odottaa. Auton ja kuljettajien tankkaukset vielä enne kahta viimeistä pätkää.

EK 3
Pätkä oli hieman alta 20km pitkä. Auto tuotiin jälleen ehjänä maaliin ja ajallisesti hyvin. Tiet olivat kyllä huonossa kunnossa, mutta mitä tälläiseltä talvelta voi muuta odottaa.

EK 4
Viimeinen EK. Tämä pätkä vielä rauhallisesti ja auto maaliin, niin sitten olisi tavoite saavutettu. Pätkällä oli pari tosi tiukkaa mutkaa, joihin jouduimme oikein pysähtymään, koska escortti ei jaksanut kolmosella mennä. Viimeisen kerran kun pysähdyimme näimme jo takana tulevan kanssakilpailijan valot. Vihdoin pääsimme jatkamaan eteenpäin ja tietenkin Henkalla hermot "hieman" kireällä =) Pääsimme kilometrin verran EK:ta, kun nätisti Henkka antoi tietä takana tulevalle. Miksi pilata muiden kisaa, kun kummiskin on jo minuutin hävinnyt ohittavalle? Maalisuoralla olikin huoltomiehet vastassa tuulettamassa ensimmäisen rallin viimeisen EK:n maaliin tuloa.

Hieman harmitti se laatikon rikkoutuminen, mutta tavoitteet saavutettiin silti. Pysyimme tiellä, vaikka olisihan siellä monta hyvää ulosajo paikkaa löytynytkin. Rallista jäi hyvä fiilis, mikä helpottaa taas lähtöä seuraavaan. Sokerina pohalla vielä komeat pokaalit kotiin tuomisina. Oltiin hienosti 17:sta. Tästä se ura urkenee ja pytyt kotiin seuraavastakin kisasta =)

Kisaraporttia taas Laihian F-cupista!

-Riikka-