23.08.2008 Autoluojus- ralli Pori
Porissa ajettiin F-cupin ensimmäinen kesä osa-kilpailu. Rallireitin järjestäjät olivat vieneet lähelle merta, hieno sää ja kauniit maisemat edesauttoivat vauhdin löytämistä. Tälläkerralla kilpailuumme mahtui myös valitettava kömmähdys huollossa joka vaikutti loppusijoitukseemme ratkaisevasti. Maaliinpääsyä episodi ei estänyt.
EK1 Pientä erittäin vaativaa kokoajan kääntyvää tietä. Suoria ei ollut juuri ollenkaan. Alku lähti käyntiin hieman varovaisesti mutta vauhti nousi kyllä pätkän loppua kohti hyvin. Yhdessä tiukassa vasemmassa vähän jo ojanpohjallakin roikuttiin mutta selvittiin säikähdyksellä.
EK2 Alku isoa kylätietä ja lopussa pari kilometriä pienempää metsäautotietä. Ihan hyvin tuli pätkä kokonaisuudessaan. Saatiin ykkösellä hävittyä aikaa jo hieman kirittyä kiinni.
EK3 Alku alkoi harmittavissa merkeissä. Kakkosen jälkeiselle huoltopaikalle saavuttiin myöhässä, bensa loppui!Tästä at-asemalla lätkäistiin 1.20 min lisäaikaa lopputuloksiin. Tässä vaiheessa paineet katosivat ja ajo sujui mallikkaasti kilpailija parimme kohdalta. Tuloksena hieno seitsemänneksi nopein EK aika.
EK4 Tältä EK:lta löytyi kaksi maukasta hyppy paikkaa joihin Häijää-rallin hypyn koettelemana vauhtia pudotimme turhankin paljon, pätkä tuli kokonaisuudessaan ihan hyvin. Tämän EK:n jälkeen oli vielä yksi lyhyt huolto-tauko jossa tällä kertaa tankkasimme tarpeeksi viimeistä EK:ta varten.
EK5 Vitosen ollessa sama kuin ykkös pätkä kartturi muisti pahan paikan ja tällä kertaa perä pysyi ojan reunalla, ei pohjalla. Aikaa saimme parannettua ensimmäiseen pätkään nähden seitsemän sekuntia, vaikka tie oli huonommassa kunnossa. Kokemus on valttia. Rallin lopputuloksissa olimme 25:s ilman bensa sekoilua sijoitus olisi ollut noin 15