Lauantaina Mouhijärvellä ajettu kolmen erikoiskokeen mittainen pienoisralli tarjosi lyhyydestään huolimatta tapahtumarikkaan päivän Haapamaki racingille. Kilpailun tarkoituksena oli ajaa ehjiä testikilometrejä eikä tuhota autoa, koska päätavoitteemme ovat SM-ralleissa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että sama erikoiskoe ajettiin kolme kertaa. Ensimmäisellä erikoiskokeella menetimme aikaa useita sekunteja, kun edellämme lähtenyt kilpailijapari ajoi ulos ja katsojat nostivat heidät takaisin tielle juuri [...]
Seuraavana kilpailuna ajamme SM – sarjan ulkopuolisen pienoisrallin Häijäässä. Halusimme ajaa lähiseudun kilpailun, koska näin saamme paikallisille yhteistyökumppaneille parhaan mahdollisen näkyvyyden kotimarkkina – alueella, lisäksi pääsemme esittelemään kilpailukykyisen ja edustavan kalustomme kilpailuolosuhteissa. Tavoitteena kilpailussa on luokkavoitto. Kilpailu alkaa lauantaina 10.3. klo 10.00 Häijään Nesteeltä, erikoiskokeita on kolme kappaletta ja reittikarttoja saa ostaa Häijään Nesteeltä. Kilpailun [...]
Riihimäkirallista hyvä avaus SM – sarjalle ! Lauantaina ajettu Henkan ensimmäinen SM – ralli Riihimäellä sujui erittäin hyvin, lopputuloksena kaksivetoisten SM – sarjan 6. sija. Omassa luokassa sijoitus oli 4. Tälle vuodelle asetettiin tavoitteeksi ajaa loppukaudesta kuuden parhaan joukkoon kaksivetoisten SM – luokassa ja tämä tavoite tuli saavutettua heti ensimmäisessä kilpailussa ! Kilpailua [...]